keskiviikko 8. elokuuta 2012

Museoilta Mäntyharjulla


Tänään jännittää, sillä tarkoitus on esitellä tuleva KOPO-ohjelma ja pohtia tulevaa tallennussuunnitelmaa yhdessä mäntyharjulaisten kanssa.

MUSEOILTA  - Tervetuloa keskustelemaan Mäntyharjun museon kehittämisestä
Mäntyharjun museolle  Iso-Pappilaan keskiviikkona 8.8. kello 18 alkaen
Mäntyharjun museolle valmistuu syyskuussa museokokoelmaan hallintaan ja museon profiloitumiseen keskittyvä kokoelmapoliittinen ohjelma (KOPO). Ohjelman tarkoituksena on määritellä museon nykytila sekä tulevat toimenpiteet. Mäntyharjun museossa toteutettava kokoelmahallintaan keskittyvä hanke on ensimmäinen laatuaan Suomessa.  Mäntyharjun KOPO -malli toimii jatkossa mallina muille maamme paikallismuseoille.
KOPO -hankkeen lisäksi Mäntyharjun museoalueella on tapahtunut paljon. Museoalue on kunnostettu upeaan kuntoon työllisyysinvestointiavustuksen turvin. Tänä kesänä on vietetty Iso-Pappilan 200-vuotisjuhlavuotta ja uusi perusnäyttely sekä seitsemäs perättäinen kesänäyttely on avattu, joten perusteita museon kehittämiselle löytyy.
Keskusteluillassa:
* esitellään meneillään olevaa hanke
* käynnistetään keskustelu museon toiminnan tulevaisuudesta sekä museon profiloitumisesta muiden Suomen paikallismuseoiden joukossa
Tilaisuudessa pohditaan mihin suuntaa museon kokoelma ja tallennuspolitiikka olisi vietävä. Olisiko tarpeellista tallentaa ja kerätä Mäntyharjun vilkkaan kesäasutuskulttuuria "mökkiläiskulttuuria" tai esim. kunnassa vaikuttaneiden teollisuusyritysten historiaa? Olisiko mahdollista rakentaa tulevia vaihtuvia kesänäyttelyjä yhteystyössä paikallisten järjestöjen ja yhteisöjen kanssa? Mitä uutta museotoiminnan kehittäminen toisi matkailullisesti? Millaisia muita ulottuvuuksia kotiseututyölle löydetään museon kehittämisestä?
Kuntalaisten mielipiteet tulevat huomioitua myös korkeammalla tasolla sillä keskustelussa on mukana Savonlinnan maakuntamuseon maakuntatutkija Jorma Hytönen.
Tilaisuuteen on kutsuttu kunnan päättäjiä mm. kunnanhallitus ja -valtuusto sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta sekä koulutuslautakunta. Mukaan keskusteluun toivotaan kunnassa vaikuttavia järjestöjä ja kylätoimikunnat.  Tervetulleeksi toivotetaan myös kaikki kuntalaiset ja kesäasukkaat, jotka ovat halukkaita vaikuttamaan museotyön tulevaisuuteen. Toivomme aktiivista keskustelua ja paljon ajatuksia sekä itse hankkeesta ja KOPO-ohjelmasta että museon tulevasta toiminnasta.
Mäntyharjun aktiivinen kunta ansaitsee hyvin toimivan museon, joka tallentaa ja säilyttää kuntalaisten elämää ja muistoja tuleville sukupolville.
Paikalla keskustelua virittelemässä ovat kulttuurisihteeri Anu Yli-Pyky, museotutkija Anne Närhi sekä maakuntatutkija Jorma Hytönen. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
Lämpimästi tervetuloa!

Museoillasta kerrottiin myös Etelä-Savon paikallisuutisissa. En ole vielä itse päässyt pätkää kuulemaan, sillä työkoneestani puuttuvat kaiuttimet eikä oma koneeni ole kytkettynä internettiin.
Lyhyt juttu uutisesta löytyy täältä. Suoraan puheesta litteroitu teksti on luettuna äärimmäisen nolostuttavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti