Savo-Karjalan alueen vuoden 2013 paikallismuseo

Mäntyharjun museon Iso-Pappilan museoalue valittiin Savo-Karjalan alueen vuoden paikallismuseoksi. Valinnan suoritti Suomen Kotiseutuliitto uuden johtajansa Janne Vilkunan johdolla. Teemana oli tänä vuonna markkinointi. Kiitosta museomme sai mm. reippaasta blogikirjoittelusta ja pääsylippukäytännöistä. 

Vähän täytyy tässä omaa häntää nostaa sen verran, että mainittakoon vielä museoblogimme olevan viime vuoden projektityöni peruja. Tänä vuonna innostin kirjoitteluun mukaan myös kesätyöntekijämme ja näpyttelimme sähköiseen eetteriin kesän aikana yli 50 kirjoitusta.

Mäntyharjun museon blogi löytyy osoitteesta: http://mantyharjunmuseo.blogspot.fi/.

Vuoden paikallismuseo -blogikirjoitus.

Museotutkija Pitäjänuutisissa

Kesän 2013 kokoelmaprojekti Mäntyharjussa lähestyy loppua. Paikallislehden jutusta piti alunperin tulla vain projektia ja sen päätöstä ja saavutuksia käsittelevä, mutta toimittaja eksyi omille raiteilleen. Mutta käyhän tuo näinkin. Tärkeintä on, että museolla tehtävä työ tulee paikkakuntalaisten tietoon.

Pitäjänuutiset pe 23.8.2013.

Arkistotiloissa ruustinna Petrellin muistoalbumin kanssa.
Tietysti toimittaja tulee vierailulle juuri sinä likaisimman työn päivänä!
Valkoiset hanskat olivat niin likaiset etten kehdannut ottaa kuviin mukaan.

Jatko-opiskelijaksi Turun yliopistoon

Opiskeluaikanani, tai yhä vieläkin, olin aina hyvin ihmeissäni ihmisten pro gradu-työtä koskevan paniikin ja vastenmielisyyden edessä. Minähän olisin ilomielin kirjoittanut vaikka kolme lisää, jos vain opintotukea olisi riittänyt! Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin oli minunkin valmistuttava...

Nyt työttömäksi jäätyäni ei peukaloiden pyörittely sopinut minulle ja päätinkin etsiä muita haasteita. Ja kappas vain, väitöskirjaa tehdessä saa helposti pakertaa kolmen tai neljän gradun verran työtä! Esittelin tutkimusideani kulttuurihistorian professoreille ja sain kehoituksen valmistella varsinainen tutkimussuunnitelma ja jättää hakemus laitoksen kansliaan. Päätös hyväksymisestä jatko-opiskelijaksi tuli jo joulukuun lopussa ja alkutalvi kuluikin alkuperäisaineiston ja johdannon parissa. Syksyllä pyrin hakemaan apurahoja ja toivon, että jossain vaiheessa tärppää. Muussa tapauksessa väitöskirjaprojekti pysyy muiden työprojektien taustalla, odottamassa omaa aikaansa, mutta aina kuitenkin takaraivossa pohdinnan alla.

Väitöskirjatutkimukseni tiivistelmä löytyy academia.edu-sivuiltani.

Hetki Helsinki-oppaana

Marraskuun hyisessä säässä tein lyhyen työkeikan Helsingin ja Suomen historiaan pureutuvana oppaana. Kansallisille Lääkehoidon päiville oli kutsuttu silloinen sosiaali- ja terveysministeri ministeri Paula Risikon lisäksi Euroopan lääkeviraston (European Medicines Agency, EMA) johtaja, professori Guido Rasi, sekä tietysti hänen "oikeakätensä" Silvia Fabiani.

Sain pyynnön kertoa matkalla hotelli Kämpistä Säätyjen talolle Suomen valtion historiasta ja kulttuurista. Sää ei meitä suosinut, mutta räntäsateesta huolimatta Esplanadia ja Senaatintoria on aina mukava päästä esittelemään ulkomaalaisille. "The White City of the North" tekee vaikutuksen jopa Pohjois-Italian renessanssiaarteiden keskellä varttuneisiin, tai näin ainakin äärettömät mukavat ja kohteliaat vieraamme meille vakuuttivat. Kierros päättyi Säätyjentalolle, jossa päästimme vieraat kahvien ja päivän monipuolisen ohjelman pariin.

Paikallismuseoiden haasteet: Esinekeskeisyydestä ilmiökeskeisyyteen

Yksi paikallismuseoiden (uusista) haasteista on siirtyminen esinekeskeisestä tallennuksesta ilmiökeskeiseen. Ilmiökeskeisessä tallennuksessa tallennuksen painopistealue määrittelee ilmiön, joka toimii kerättävien objektien taustana ja kontekstina. Tallennetut objektit kertovat ilmiöstä sekä omana itsenään että erityisesti niihin liittyvien tarinoiden ja muistojen kautta. tallenuksen fokus kohdistuu siis esineen tarinaan ja käyttäjään.

Fokuksen siirtämisellä pyritään erityisesti ratkaisemaan kokoelmanhallinnallisia ongelmakohtia. Ilmiökeskeinen tallennus mahdollistaa aiempaa paremmin mm. vaihtoehtoisten tallennusmenetelmien käytön sekä rajaa museaaliselta arvoltaan vähäiset esineet tallennuksen ulkopuolelle. Tallennettavien ilmiöiden määrittelyn avulla on myös mahdollista keskittyä tallennuksessa entistä paremmin nimenomaan kokoelman paikalliseen edustavuuteen.

Paradigman vaihdos vastaa jotakuinkin museologisen ajattelun muutoksia viime vuosituhannen lopulla.[1] Uusi heritologinen ajattelu korosti museon asemaa työvälineenä yksilön ja yhteiskunnan kulttuuri- ja luonnonperintöprosessien havaitsemiseen. Lähtökohtana on tällöin oletus siitä, että kulttuuri- ja luonnonperinnön valintaprosessi perustuu kohteen eli objektin kulttuuriseen tulkintaan eikä johonkin objektiin sisältyvään voimaan. Kärjistäen voisi siis sanoa, että museo-objekti on vain väline. Objektin sijasta keskitymme sen tulkintaan, tarinaan ja kontekstiin ja purimme näin hahmottamaan ja hallitsemaan ajallista ja alueellista ympäristöämme.

Lähde: Suomen museohistoria. Toim. Pettersson & Kinanen. SKS, Helsinki 2010.

---

[1] Museologian oppiaineen määrittely vuonna 1999 ja Museo 2000 –toimikunnan museopoliittinen mietintö.

Arvoluokitus kokoelmanhallinnan apuvälineenä

Kokoelmien tulevaa käyttöä ja hallintaa helpottamaan Mäntyharjun museolle on laadittu ammatillisissa museoissa hyödynnetty arvoluokitusjärjestelmä, jonka avulla merkittävä museoaineisto saadaan näkyvämmin esille ja sen säilyminen voidaan turvata paremmin.

Uusi arvoluokitus koskee sekä jo olemassa olevaa museokokoelmaa että tulevaisuudessa kokoelmaan liitettäviä objekteja. Tässä vaiheessa käsitellään vain esineiden arvoluokittamista. Muun kokoelmissa olevan materiaalin arvoluokittamista ryhdytään pohtimaan vasta esinekokoelman tilanteen selkiydyttyä. Uuden esineen arvoluokka päätetään vastaanoton yhteydessä, mutta varsinainen kova työ tai taistelu käydään vanhaa, jo olemassa olevaa, kokoelmaa inventoitaessa. Siirrot ensimmäisen arvoluokan ulkopuolelle on perusteltava erityisen hyvin, sillä esineet on aikoinaan lahjoitettu museoesineiksi ja pysyvään säilytykseen. Sekä arvoluokitus että siihen erottamattomasti kuuluva kysymys kokoelmapoistoista edellyttävät täyttä ymmärrystä esineen merkityksestä ja oikeudellisesta asemasta sekä toimenpiteiden mahdollisesti aiheuttamasta julkisen luottamuksen menetyksestä.

Ammattimuseoissa arvoluokitus rakentuu yleensä neljän luokan ympärille, joista ensimmäinen on poikkeuksetta museon varsinainen ja välttämättömin esineluokka. Tämä luokka sisältää sen aineiston, jonka perusteella museo identifioi itsensä ja jonka luomalta pohjalta muuta toimintaa suunnitellaan. Seuraavien luokkien kriteerit sisältävät museon tallennusalueen ulkopuolisia tai reuna-alueille jääviä, huonokuntoisia, "tarinattomia" esineitä tai ensimmäisen arvoluokan esineiden kaksoiskappaleita. Jotkut museot sisällyttävät rekvisiitta- ja/tai käyttö- ja opetuskokoelmansa osaksi kokoelmaa, toiset erottavat näiden luokkien esineet museoesineistä. Viimeinen luokka on museon poistoluokka. ICOM:in eettiset säännöt sallivat museopoistot lahjoittamalla, siirtämällä, vaihtamalla, myymällä, palauttamalla tai tuhoamalla. Näitä kaikkia on kuitenkin mahdotonta sallia ainakaan paikallismuseon kaltaisissa yksiköissä, joissa taistellaan jatkuvasti museon ja museokokoelmien olemassa olon puolesta. Erityisesti sallimalla poistojen toteuttaminen museoesineitä myymällä avataan helposti liian monta helppokulkuista reittiä kokoelmien radikaalille vähentämiselle, esim. antiikkikaupan tai huutokaupan kautta.

Arvoluokituksen avulla pyritään nostamaan esille museon kokoelmien rakennetta sekä parhaiten säilynyttä ja eniten käyttö- ja omistajatietoa sisältävää aineistoa. Myös parhaiden säilytystilojen käytöstä ja digitoinnin ja luetteloinnin priorisoimisesta päätettäessä arvoluokitus on hyvä ja usein välttämätön apu. Paikallismuseoissa arvoluokitus jäänee lähinnä kokoelmatyökalun asteelle, eikä aiheuta varsinaisia esineiden säilytystilan tai näyttelypaikan muutoksia. Paradoksaalisesti lämmittämättömät ja usein valvomattomat näyttelytilat kun pakottavat asettamaan esille huonokuntoista tai muuten museaaliselta arvoltaan vähäistä esineistöä varsinaisten "kokoelma-aarteiden" pysyessä turvassa säilytystilojen kätköissä.

Arvoluokitus on nähtävä muuttuvana ja subjektiivisena. Arvovalinnat on tehty nykyhetken käsitysten mukaan ja nämä käsitykset saattavat muuttua. Niin arvoluokituksen kriteerejä kuin arvoluokkiin sijoitettuja esineitä on syytä tarkastella säännöllisesti ja varmistaa, että ne yhä vastaavat museon tarpeita. Samalla varmistetaan, että ICOM:n suositus toiminnan pitkäjänteisyydestä toteutuu eikä suuria päätöksiä tehdä liian nopeasti. Ammattimuseoissa kokoelmapoliittista ohjelmaa pyritään tarkistamaan mahdollisimman usein. Tarkistusväli on yleensä vuodesta viiteen vuotta. Paikallismuseoissa pienemmät resurssit merkitsevät väistämättä hitaammin eteneviä uudistuksia, jolloin tiheä tarkastusväli on paitsi mahdoton myös tarpeeton.

Museoilta Mäntyharjulla

Tänään jännittää, sillä tarkoitus on esitellä tuleva KOPO-ohjelma ja pohtia tulevaa tallennussuunnitelmaa yhdessä mäntyharjulaisten kanssa.

MUSEOILTA  - Tervetuloa keskustelemaan Mäntyharjun museon kehittämisestä

Mäntyharjun museolle  Iso-Pappilaan keskiviikkona 8.8. kello 18 alkaen

Mäntyharjun museolle valmistuu syyskuussa museokokoelmaan hallintaan ja museon profiloitumiseen keskittyvä kokoelmapoliittinen ohjelma (KOPO). Ohjelman tarkoituksena on määritellä museon nykytila sekä tulevat toimenpiteet. Mäntyharjun museossa toteutettava kokoelmahallintaan keskittyvä hanke on ensimmäinen laatuaan Suomessa.  Mäntyharjun KOPO -malli toimii jatkossa mallina muille maamme paikallismuseoille.

KOPO -hankkeen lisäksi Mäntyharjun museoalueella on tapahtunut paljon. Museoalue on kunnostettu upeaan kuntoon työllisyysinvestointiavustuksen turvin. Tänä kesänä on vietetty Iso-Pappilan 200-vuotisjuhlavuotta ja uusi perusnäyttely sekä seitsemäs perättäinen kesänäyttely on avattu, joten perusteita museon kehittämiselle löytyy.

Keskusteluillassa:

* esitellään meneillään olevaa hanke

* käynnistetään keskustelu museon toiminnan tulevaisuudesta sekä museon profiloitumisesta muiden Suomen paikallismuseoiden joukossa

Tilaisuudessa pohditaan mihin suuntaa museon kokoelma ja tallennuspolitiikka olisi vietävä. Olisiko tarpeellista tallentaa ja kerätä Mäntyharjun vilkkaan kesäasutuskulttuuria "mökkiläiskulttuuria" tai esim. kunnassa vaikuttaneiden teollisuusyritysten historiaa? Olisiko mahdollista rakentaa tulevia vaihtuvia kesänäyttelyjä yhteystyössä paikallisten järjestöjen ja yhteisöjen kanssa? Mitä uutta museotoiminnan kehittäminen toisi matkailullisesti? Millaisia muita ulottuvuuksia kotiseututyölle löydetään museon kehittämisestä?

Kuntalaisten mielipiteet tulevat huomioitua myös korkeammalla tasolla sillä keskustelussa on mukana Savonlinnan maakuntamuseon maakuntatutkija Jorma Hytönen.

Tilaisuuteen on kutsuttu kunnan päättäjiä mm. kunnanhallitus ja -valtuusto sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta sekä koulutuslautakunta. Mukaan keskusteluun toivotaan kunnassa vaikuttavia järjestöjä ja kylätoimikunnat.  Tervetulleeksi toivotetaan myös kaikki kuntalaiset ja kesäasukkaat, jotka ovat halukkaita vaikuttamaan museotyön tulevaisuuteen. Toivomme aktiivista keskustelua ja paljon ajatuksia sekä itse hankkeesta ja KOPO-ohjelmasta että museon tulevasta toiminnasta.

Mäntyharjun aktiivinen kunta ansaitsee hyvin toimivan museon, joka tallentaa ja säilyttää kuntalaisten elämää ja muistoja tuleville sukupolville.

Paikalla keskustelua virittelemässä ovat kulttuurisihteeri Anu Yli-Pyky, museotutkija Anne Närhi sekä maakuntatutkija Jorma Hytönen. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Lämpimästi tervetuloa!

Museoillasta kerrottiin myös Etelä-Savon paikallisuutisissa. En ole vielä itse päässyt pätkää kuulemaan, sillä työkoneestani puuttuvat kaiuttimet eikä oma koneeni ole kytkettynä internettiin.
Lyhyt juttu uutisesta löytyy täältä. Suoraan puheesta litteroitu teksti on luettuna äärimmäisen nolostuttavaa.