What does social media mean to me?

Note: This post is published as a part of my Digital Marketing course in Haaga-Helia.

For my generation life has become almost too difficult to manage without social media. Whether it is school work, hobby or just keeping up with your family, social media is there. Necessary and inevitable. Social media has made networking and socializing a lot easier and has opened many possibilities in personal life and in business life. But sure, it has it's downsides too and some of them are particularly tricky. Not that I have experienced them particularly keenly, or at least not yet.

I would not categorize myself as a skilled social media user. I use Facebook and WhattsApp regularly, Instagram then and now and have tried my hand with Twitter. About the average, I would say? Actually i have no idea if I'm using social media more or less than my peers... 

Passively I do a lot more and not a day goes by that I would not open at least one feed. My use of social media is kept on leash by my severe case of motion sickness, I pretty much have to be stationary to read anything. During commuting or walking, both a prime time for some serious social media action, I mainly listen to Spotify (well, a kind of social media channel too) or Podcasts.

I like to use the social media platforms I’m using mainly because it allows me to be in contact with people I can’t otherwise see on weekly, monthly or even yearly bases. I have made friends from all over the world so keeping in touch with them would not be that efficient if there were no social media sites. 

 

My family is perhaps above average with our social media use. Both my parents are avid facebookers and my mother has just gotten inspired with Instagram. We use mainly Facebook Messenger for chatting and making plans, I very rarely need to call them anymore. Everything that needs to be said can and has been already done and shared in social media!

Digital marketing, is it effective?

Note: This post is published as a part of my Digital Marketing course in Haaga-Helia.

If there is one thing that everybody wants to be like nowadays, it is probably effective. As in its Thesaurus explanation: "successful in producing a desired or intended result". Being effective means success and bang for the buck. The deteriorating economic situation and ever toughening competition have made effectiveness a key characteristic for a surviving company.

For a marketing effort to be effective it needs to reach people. Clearly the digital or online world, whether it be gaming, e-learning, social media or blogging, is having a significant impact on how we behave socially, do business or act as consumers. Indeed, a business who is unwilling or unable to react to this change and to adapt to it, is in grave danger of losing out or losing the game all to together already at the start. So yes, digital marketing is effective as it reaches people.

A smart digital marketer knows that the effectiveness of their efforts is measured in how they manage to affect and reach company’s business goals. Before a top ranking or a veritable rush hour in traffic might have been enough for success, but nowadays it is all about quality over quantity. Pure stubborn concentration on quantitative analysis will soon see the time and costs outweighing the benefits. Therefore, digital marketing is most likely effective only when done right.

The space of changes happening has accelerated as well as the scale of those changes. The new ideas and trends move faster across the globe than ever before and they reach more people than before. There simply is no room for staying stagnant in a modern world that moves at lightning speed. The only certain way of not being effective is to stop learning, asking and listening. Something new is happening all the time and the first to smell a trend coming has the best starting position.

With the fast space and ever growing individualization comes the realization that nobody can do it all. Digital marketing benefits greatly from collaborating. An effective digital marketer recognizes the value of working with other specialists and those with different skill sets as well as with other companies to achieve their objectives.

Digital marketing has been trumpeted as being very cost-effective. And when considering the costs of old advertising channels such as Yellow Pages, television, radio and magazine, it certainly has been more economical. But as said above, it is not purely about the numbers. And even by numbers the cheap years are long past. Creating well-thought, industry leadership type content that might only drive a few hundred relevant visitors to your site, is costly as hell. The growing popularity of peer-reviews, blogging and video content has brought the prizes higher.

So, in conclusion, can we say that digital marketing is effective? Certainly it can be and as certainly it can not always be. There is no way for digital marketing to be always, every time, categorically and imperatively effective. But no one can deny its potential in our evermore digitalized everyday life. The effectiveness of digital marketing depends on the marketers ability on capitalizing on the potential of the agility, flexibility and lightness the digital world can offer.

Sukellus vieraanvaraisuusalaan

Jatkuva uutisointi akatemian ja yliopistolaitoksen kurjistumisesta vaikutti ilmeisesti minuunkin, sillä vuoden 2015 alussa aloin kyllästyä jatkuvaan työntekoon ilman näkyvää palkkiota. Apurahojen hakuprosessi on opettavaista, mutta myös turhauttavaa eikä kukaan meistä kauaa jaksa elää pelkällä ilmalla ilman tulevaisuuden näkymiä.

Otin siis härkää sarvista ja päätin sanoa, ainakin hetkeksi, hyvästi akateemisille haaveilleni. Ei minusta sittenkään tainnut tulla Suurta Tutkijaa. Surutyö kesti aikansa, mutta siitäkin selviää.

Hain ja pääsin siis Haaga-Helian ammattikorkeakouluun ja aloitin syksyllä opiskelut englanninkielisellä linjalla Hospitality, Tourism and Experience Managing.

Hieman hyppy tuntemattomaan, mutta puolen vuoden kokemuksella voin jo vakuuttaa, että kyllä kannatti!

Savo-Karjalan alueen vuoden 2013 paikallismuseo

Mäntyharjun museon Iso-Pappilan museoalue valittiin Savo-Karjalan alueen vuoden paikallismuseoksi. Valinnan suoritti Suomen Kotiseutuliitto uuden johtajansa Janne Vilkunan johdolla. Teemana oli tänä vuonna markkinointi. Kiitosta museomme sai mm. reippaasta blogikirjoittelusta ja pääsylippukäytännöistä. 

Vähän täytyy tässä omaa häntää nostaa sen verran, että mainittakoon vielä museoblogimme olevan viime vuoden projektityöni peruja. Tänä vuonna innostin kirjoitteluun mukaan myös kesätyöntekijämme ja näpyttelimme sähköiseen eetteriin kesän aikana yli 50 kirjoitusta.

Mäntyharjun museon blogi löytyy osoitteesta: http://mantyharjunmuseo.blogspot.fi/.

Vuoden paikallismuseo -blogikirjoitus.

Museotutkija Pitäjänuutisissa

Kesän 2013 kokoelmaprojekti Mäntyharjussa lähestyy loppua. Paikallislehden jutusta piti alunperin tulla vain projektia ja sen päätöstä ja saavutuksia käsittelevä, mutta toimittaja eksyi omille raiteilleen. Mutta käyhän tuo näinkin. Tärkeintä on, että museolla tehtävä työ tulee paikkakuntalaisten tietoon.

Pitäjänuutiset pe 23.8.2013.

Arkistotiloissa ruustinna Petrellin muistoalbumin kanssa.
Tietysti toimittaja tulee vierailulle juuri sinä likaisimman työn päivänä!
Valkoiset hanskat olivat niin likaiset etten kehdannut ottaa kuviin mukaan.

Jatko-opiskelijaksi Turun yliopistoon

Opiskeluaikanani, tai yhä vieläkin, olin aina hyvin ihmeissäni ihmisten pro gradu-työtä koskevan paniikin ja vastenmielisyyden edessä. Minähän olisin ilomielin kirjoittanut vaikka kolme lisää, jos vain opintotukea olisi riittänyt! Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin oli minunkin valmistuttava...

Nyt työttömäksi jäätyäni ei peukaloiden pyörittely sopinut minulle ja päätinkin etsiä muita haasteita. Ja kappas vain, väitöskirjaa tehdessä saa helposti pakertaa kolmen tai neljän gradun verran työtä! Esittelin tutkimusideani kulttuurihistorian professoreille ja sain kehoituksen valmistella varsinainen tutkimussuunnitelma ja jättää hakemus laitoksen kansliaan. Päätös hyväksymisestä jatko-opiskelijaksi tuli jo joulukuun lopussa ja alkutalvi kuluikin alkuperäisaineiston ja johdannon parissa. Syksyllä pyrin hakemaan apurahoja ja toivon, että jossain vaiheessa tärppää. Muussa tapauksessa väitöskirjaprojekti pysyy muiden työprojektien taustalla, odottamassa omaa aikaansa, mutta aina kuitenkin takaraivossa pohdinnan alla.

Väitöskirjatutkimukseni tiivistelmä löytyy academia.edu-sivuiltani.

Hetki Helsinki-oppaana

Marraskuun hyisessä säässä tein lyhyen työkeikan Helsingin ja Suomen historiaan pureutuvana oppaana. Kansallisille Lääkehoidon päiville oli kutsuttu silloinen sosiaali- ja terveysministeri ministeri Paula Risikon lisäksi Euroopan lääkeviraston (European Medicines Agency, EMA) johtaja, professori Guido Rasi, sekä tietysti hänen "oikeakätensä" Silvia Fabiani.

Sain pyynnön kertoa matkalla hotelli Kämpistä Säätyjen talolle Suomen valtion historiasta ja kulttuurista. Sää ei meitä suosinut, mutta räntäsateesta huolimatta Esplanadia ja Senaatintoria on aina mukava päästä esittelemään ulkomaalaisille. "The White City of the North" tekee vaikutuksen jopa Pohjois-Italian renessanssiaarteiden keskellä varttuneisiin, tai näin ainakin äärettömät mukavat ja kohteliaat vieraamme meille vakuuttivat. Kierros päättyi Säätyjentalolle, jossa päästimme vieraat kahvien ja päivän monipuolisen ohjelman pariin.

Paikallismuseoiden haasteet: Esinekeskeisyydestä ilmiökeskeisyyteen

Yksi paikallismuseoiden (uusista) haasteista on siirtyminen esinekeskeisestä tallennuksesta ilmiökeskeiseen. Ilmiökeskeisessä tallennuksessa tallennuksen painopistealue määrittelee ilmiön, joka toimii kerättävien objektien taustana ja kontekstina. Tallennetut objektit kertovat ilmiöstä sekä omana itsenään että erityisesti niihin liittyvien tarinoiden ja muistojen kautta. tallenuksen fokus kohdistuu siis esineen tarinaan ja käyttäjään.

Fokuksen siirtämisellä pyritään erityisesti ratkaisemaan kokoelmanhallinnallisia ongelmakohtia. Ilmiökeskeinen tallennus mahdollistaa aiempaa paremmin mm. vaihtoehtoisten tallennusmenetelmien käytön sekä rajaa museaaliselta arvoltaan vähäiset esineet tallennuksen ulkopuolelle. Tallennettavien ilmiöiden määrittelyn avulla on myös mahdollista keskittyä tallennuksessa entistä paremmin nimenomaan kokoelman paikalliseen edustavuuteen.

Paradigman vaihdos vastaa jotakuinkin museologisen ajattelun muutoksia viime vuosituhannen lopulla.[1] Uusi heritologinen ajattelu korosti museon asemaa työvälineenä yksilön ja yhteiskunnan kulttuuri- ja luonnonperintöprosessien havaitsemiseen. Lähtökohtana on tällöin oletus siitä, että kulttuuri- ja luonnonperinnön valintaprosessi perustuu kohteen eli objektin kulttuuriseen tulkintaan eikä johonkin objektiin sisältyvään voimaan. Kärjistäen voisi siis sanoa, että museo-objekti on vain väline. Objektin sijasta keskitymme sen tulkintaan, tarinaan ja kontekstiin ja purimme näin hahmottamaan ja hallitsemaan ajallista ja alueellista ympäristöämme.

Lähde: Suomen museohistoria. Toim. Pettersson & Kinanen. SKS, Helsinki 2010.

---

[1] Museologian oppiaineen määrittely vuonna 1999 ja Museo 2000 –toimikunnan museopoliittinen mietintö.

Arvoluokitus kokoelmanhallinnan apuvälineenä

Kokoelmien tulevaa käyttöä ja hallintaa helpottamaan Mäntyharjun museolle on laadittu ammatillisissa museoissa hyödynnetty arvoluokitusjärjestelmä, jonka avulla merkittävä museoaineisto saadaan näkyvämmin esille ja sen säilyminen voidaan turvata paremmin.

Uusi arvoluokitus koskee sekä jo olemassa olevaa museokokoelmaa että tulevaisuudessa kokoelmaan liitettäviä objekteja. Tässä vaiheessa käsitellään vain esineiden arvoluokittamista. Muun kokoelmissa olevan materiaalin arvoluokittamista ryhdytään pohtimaan vasta esinekokoelman tilanteen selkiydyttyä. Uuden esineen arvoluokka päätetään vastaanoton yhteydessä, mutta varsinainen kova työ tai taistelu käydään vanhaa, jo olemassa olevaa, kokoelmaa inventoitaessa. Siirrot ensimmäisen arvoluokan ulkopuolelle on perusteltava erityisen hyvin, sillä esineet on aikoinaan lahjoitettu museoesineiksi ja pysyvään säilytykseen. Sekä arvoluokitus että siihen erottamattomasti kuuluva kysymys kokoelmapoistoista edellyttävät täyttä ymmärrystä esineen merkityksestä ja oikeudellisesta asemasta sekä toimenpiteiden mahdollisesti aiheuttamasta julkisen luottamuksen menetyksestä.

Ammattimuseoissa arvoluokitus rakentuu yleensä neljän luokan ympärille, joista ensimmäinen on poikkeuksetta museon varsinainen ja välttämättömin esineluokka. Tämä luokka sisältää sen aineiston, jonka perusteella museo identifioi itsensä ja jonka luomalta pohjalta muuta toimintaa suunnitellaan. Seuraavien luokkien kriteerit sisältävät museon tallennusalueen ulkopuolisia tai reuna-alueille jääviä, huonokuntoisia, "tarinattomia" esineitä tai ensimmäisen arvoluokan esineiden kaksoiskappaleita. Jotkut museot sisällyttävät rekvisiitta- ja/tai käyttö- ja opetuskokoelmansa osaksi kokoelmaa, toiset erottavat näiden luokkien esineet museoesineistä. Viimeinen luokka on museon poistoluokka. ICOM:in eettiset säännöt sallivat museopoistot lahjoittamalla, siirtämällä, vaihtamalla, myymällä, palauttamalla tai tuhoamalla. Näitä kaikkia on kuitenkin mahdotonta sallia ainakaan paikallismuseon kaltaisissa yksiköissä, joissa taistellaan jatkuvasti museon ja museokokoelmien olemassa olon puolesta. Erityisesti sallimalla poistojen toteuttaminen museoesineitä myymällä avataan helposti liian monta helppokulkuista reittiä kokoelmien radikaalille vähentämiselle, esim. antiikkikaupan tai huutokaupan kautta.

Arvoluokituksen avulla pyritään nostamaan esille museon kokoelmien rakennetta sekä parhaiten säilynyttä ja eniten käyttö- ja omistajatietoa sisältävää aineistoa. Myös parhaiden säilytystilojen käytöstä ja digitoinnin ja luetteloinnin priorisoimisesta päätettäessä arvoluokitus on hyvä ja usein välttämätön apu. Paikallismuseoissa arvoluokitus jäänee lähinnä kokoelmatyökalun asteelle, eikä aiheuta varsinaisia esineiden säilytystilan tai näyttelypaikan muutoksia. Paradoksaalisesti lämmittämättömät ja usein valvomattomat näyttelytilat kun pakottavat asettamaan esille huonokuntoista tai muuten museaaliselta arvoltaan vähäistä esineistöä varsinaisten "kokoelma-aarteiden" pysyessä turvassa säilytystilojen kätköissä.

Arvoluokitus on nähtävä muuttuvana ja subjektiivisena. Arvovalinnat on tehty nykyhetken käsitysten mukaan ja nämä käsitykset saattavat muuttua. Niin arvoluokituksen kriteerejä kuin arvoluokkiin sijoitettuja esineitä on syytä tarkastella säännöllisesti ja varmistaa, että ne yhä vastaavat museon tarpeita. Samalla varmistetaan, että ICOM:n suositus toiminnan pitkäjänteisyydestä toteutuu eikä suuria päätöksiä tehdä liian nopeasti. Ammattimuseoissa kokoelmapoliittista ohjelmaa pyritään tarkistamaan mahdollisimman usein. Tarkistusväli on yleensä vuodesta viiteen vuotta. Paikallismuseoissa pienemmät resurssit merkitsevät väistämättä hitaammin eteneviä uudistuksia, jolloin tiheä tarkastusväli on paitsi mahdoton myös tarpeeton.

Museoilta Mäntyharjulla

Tänään jännittää, sillä tarkoitus on esitellä tuleva KOPO-ohjelma ja pohtia tulevaa tallennussuunnitelmaa yhdessä mäntyharjulaisten kanssa.

MUSEOILTA  - Tervetuloa keskustelemaan Mäntyharjun museon kehittämisestä

Mäntyharjun museolle  Iso-Pappilaan keskiviikkona 8.8. kello 18 alkaen

Mäntyharjun museolle valmistuu syyskuussa museokokoelmaan hallintaan ja museon profiloitumiseen keskittyvä kokoelmapoliittinen ohjelma (KOPO). Ohjelman tarkoituksena on määritellä museon nykytila sekä tulevat toimenpiteet. Mäntyharjun museossa toteutettava kokoelmahallintaan keskittyvä hanke on ensimmäinen laatuaan Suomessa.  Mäntyharjun KOPO -malli toimii jatkossa mallina muille maamme paikallismuseoille.

KOPO -hankkeen lisäksi Mäntyharjun museoalueella on tapahtunut paljon. Museoalue on kunnostettu upeaan kuntoon työllisyysinvestointiavustuksen turvin. Tänä kesänä on vietetty Iso-Pappilan 200-vuotisjuhlavuotta ja uusi perusnäyttely sekä seitsemäs perättäinen kesänäyttely on avattu, joten perusteita museon kehittämiselle löytyy.

Keskusteluillassa:

* esitellään meneillään olevaa hanke

* käynnistetään keskustelu museon toiminnan tulevaisuudesta sekä museon profiloitumisesta muiden Suomen paikallismuseoiden joukossa

Tilaisuudessa pohditaan mihin suuntaa museon kokoelma ja tallennuspolitiikka olisi vietävä. Olisiko tarpeellista tallentaa ja kerätä Mäntyharjun vilkkaan kesäasutuskulttuuria "mökkiläiskulttuuria" tai esim. kunnassa vaikuttaneiden teollisuusyritysten historiaa? Olisiko mahdollista rakentaa tulevia vaihtuvia kesänäyttelyjä yhteystyössä paikallisten järjestöjen ja yhteisöjen kanssa? Mitä uutta museotoiminnan kehittäminen toisi matkailullisesti? Millaisia muita ulottuvuuksia kotiseututyölle löydetään museon kehittämisestä?

Kuntalaisten mielipiteet tulevat huomioitua myös korkeammalla tasolla sillä keskustelussa on mukana Savonlinnan maakuntamuseon maakuntatutkija Jorma Hytönen.

Tilaisuuteen on kutsuttu kunnan päättäjiä mm. kunnanhallitus ja -valtuusto sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta sekä koulutuslautakunta. Mukaan keskusteluun toivotaan kunnassa vaikuttavia järjestöjä ja kylätoimikunnat.  Tervetulleeksi toivotetaan myös kaikki kuntalaiset ja kesäasukkaat, jotka ovat halukkaita vaikuttamaan museotyön tulevaisuuteen. Toivomme aktiivista keskustelua ja paljon ajatuksia sekä itse hankkeesta ja KOPO-ohjelmasta että museon tulevasta toiminnasta.

Mäntyharjun aktiivinen kunta ansaitsee hyvin toimivan museon, joka tallentaa ja säilyttää kuntalaisten elämää ja muistoja tuleville sukupolville.

Paikalla keskustelua virittelemässä ovat kulttuurisihteeri Anu Yli-Pyky, museotutkija Anne Närhi sekä maakuntatutkija Jorma Hytönen. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Lämpimästi tervetuloa!

Museoillasta kerrottiin myös Etelä-Savon paikallisuutisissa. En ole vielä itse päässyt pätkää kuulemaan, sillä työkoneestani puuttuvat kaiuttimet eikä oma koneeni ole kytkettynä internettiin.
Lyhyt juttu uutisesta löytyy täältä. Suoraan puheesta litteroitu teksti on luettuna äärimmäisen nolostuttavaa.

Linssilude paikallislehdissä

Koska näkyvyys kunnassa on yksi paikallismuseotoiminnan ehdoista sekä erityisen tärkeää nyt kun museotoimella on myönnetty Museoviraston hankerahoitusta, olen nakottanut yhdessä jos toisessakin alueellisessa ja paikallisessa lehdessä sekä uusien näyttelyiden että itse hankkeen tiimoilta.

Sellaista koulutusta ei kyllä opiskeluni tarjonnut, että olisin oppinut hymyilemään kuvissa luonnollisesti tai antamaan hyvin muotoiltuja ja kiinnostavia kommentteja. Mutta yritän oppia.




Vesipasa ja minä.


Tässä parin paikallislehden jutun pdf-tiedostot.
Pitäjänuutiset 21.6.2012.
Pitäjänuutiset 6.7.2012.

Museovirasto: PAMU-hanke

Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti syksyllä 2010 työryhmän kehittämään säätiö- ja yhdistyspohjaisten sekä kunnallisten, ei-ammatillisesti ylläpidettyjen paikallis- ja kotiseutumuseoiden ja erikoismuseoiden toimintaa. Työryhmän työskentely päättyi vuoden 2011 lopussa.

Kehittämishankkeen tavoitteena oli parantaa paikallismuseoiden toimintaedellytyksiä, nostaa esille paikallismuseotoiminnan tarjoamat mahdollisuudet alueellisen omaleimaisuuden ja elinvoimaisuuden vahvistamisessa sekä lisätä yhteistoimintaa sekä museokentän sisällä että sidosryhmien kanssa.
Erityisesti tulevan kuntamuutoksen aiheuttamat yhdistymiset suuremmiksi kokonaisuuksiksi uhkaavat häivyttää vanhoja kunta- ja kylärajoja. Paikallismuseot tarjoavat tavan säilyttää uusien suurkuntien pienempien osien omaa historiaa ja yhteisöllisyyttä. Samalla on mahdollista rakentaa ja määrittää myös uuden kuntakokonaisuuden yhteistä historiaa ja identiteettiä. Paikallismuseotyön arvo ja paikka paikallisena ja alueellisena voimavarana on huomioitava myös kuntatyössä. Kokoelmat ja niihin liitetyt tarinat ovat osa tapaamme rakentaa maailmankuvaamme. Alueellisia tyylejä edustavat esineet kertovat aikansa oloista ja kulttuurivaikutteista juuri kyseisellä paikkakunnalla.

Työryhmän työn tueksi laadittiin kartoitus paikallismuseoiden tilanteesta, kokoelmista ja museorakennusten tilasta. Selvityksessä kävi ilmi, että kokoelmanhallinnan puutteet ovat tutut kaikissa museoissa: kokoelmat kasvavat, luettelointi laahaa jäljessä, kokoelmien järjestelyssä on puutteita, samoin kuin säilytystiloissa ja -olosuhteissa. Viime vuosina kokoelmien digitointiin on ryhdytty useissa paikallismuseoissa, mutta suuri osa kokoelmista, niin esineistä kuin valokuvistakin, on yhä täysin luetteloimatta. Kokoelmien digitointikaan ei tuo täyttä varmuutta kokoelmien säilymiselle, sillä tietotekniikan sovellusten säilyvyyttä ei voida taata. Myös dokumentoinnin ja luetteloinnin tasossa on usein ongelmia ja suuria vaihteluita.

Keskimääräinen kartunta paikallismuseoissa on 75-90 esinettä/vuosi. Kokoelmien karttuminen ei aina ole suunnitelmallista tai ongelmatonta vähäisten henkilöresurssien ja tarpeenmukaisten säilytystilojen puuttumisen vuoksi. Valokuvakokoelmat karttuvat esinekokoelmaa nopeammin, erityisesti viime vuosikymmenen aikana. Paikallismuseoilla on keskimäärin vajaat 3000 luetteloitua kuvaa kokoelmissaan. Kokoelmiin kuuluvista esineistä paperille on luetteloitu noin 63 % ja sähköisesti eli tietokoneelle jotakin tietokantasovellusta käyttäen noin 27 %. Valokuvakokoelmista noin 18 % on luetteloitu paperille ja sähköisesti suurin piirtein saman verran.Rakkaudesta kulttuuriperintöön. Paikallismuseotoiminnan kehittämistyöryhmän loppuraportti

Osana PAMU-hanketta toteutettiin paikallismuseoille suunnattu ideahaku syksyllä 2011, jonka tavoitteena oli löytää hyviä käytäntöjä ja toimivia yhteistyömalleja. Ideahaun kautta löydetyt kymmenen paikallismuseoiden kehittämishanketta toteutetaan vuoden 2012 aikana.

Työllistyin itse Savonlinnan alaisen Mäntyharjun paikallismuseon kokoelmanhallintaa painottavaan hankkeeseen. Kesän 2012 aikana on tarkoitus tutustua museon kokoelmiin ja laatia museolle kokoelmien arvoluokitukseen perustuva kokoelmastrategia, jonka turvin museo toimintaa voidaan lähteä kehittämään ja ohjaamaan.

MÄNTYHARJUN ISO-PAPPILA 200 -VUOTTA

Iso-Pappila 200 vuotta – näyttely kuljettaa museokävijän reilun 200 vuoden taakse, jolloin Ruotsi-Suomen ja Venäjän suuriruhtinaskunnan syrjäisellä rajaseudulla riitti kahinoita. Vuosi 1812 oli monella tapaa merkittävä Iso-Pappilan historiassa: vuosisatainen pitäjää halkonut raja poistui ja Suomi liitettiin kokonaisuudessaan osaksi Venäjää autonomisena suuriruhtinaskuntana. Mäntyharjuun rakennettiin uusi kirkkoherran pappila, joka oli kirkon jälkeen Mäntyharjun suurin rakennus ja ihmettelyn aihe komeine tapetteineen ja ruutuikkunoineen. Mäntyharjun vaiheita seurataan A.A. Bernerin ajasta viimeiseen Iso-Pappilassa asuneeseen kirkkoherraan asti. Välille mahtuu niin innokasta lukutaidon parannusta ja maanviljelyn kehitystä kuin palkkakiistoja ja kokemuksia käytyjen sotien repivyydestä. Näyttelyssä kerrotaan myös pappilassa vietetystä säätyläiselämästä. Saliin ja kamariin rakennetut interiöörit kuvaavat Mäntyharjulla pitkään vaikuttaneen Berner-suvun 1900-luvun alun pappilan sisustusta huonekaluin ja lämminhenkisin perhekuvin.  Lisäksi näyttelyssä voi tutustua 1960-luvun seurakunnan diakoniatyöhön. Lapsille löytyy oma askartelunurkkaus ja 1900-luvun koululuokka.

MATKAKUVAAJA NESTOR KURVISEN NELJÄ VUOSIKYMMENTÄ MÄNTYHARJUSSA

Mäntyharjun Iso-Pappilan museoon avataan myös toinen uusi näyttely. Väentuvan näyttely kertoo Mäntyharjun lähihistoriasta mäntyharjulaisen matkakuvaaja Nestor Kurvisen kuvien kautta.  Matkakuvaaja on kulkenut pitäjällä kamera kädessä ja näyttely kertoo niistä arkisista tapahtumista ja myös juhlista, jonne matkavalokuvaaja oli sattunut kameran kanssa paikalle. Näyttelyyn on ikuistettu Mäntyharjun ensimmäisiä ajoneuvoja, oman kodin rakentamista ja kalansaaliita. Väentuvan toisessa päässä on esillä mäntyharjulaisen maatalon tupa esineistöineen.

 

ARTTU KARVISEN PORTAAT-VALOKUVANÄYTTELY

Kolmas uusi osio on näyttely ”Portaat” Mäntyharjussa koulunsa käyneen nuoren valokuvaaja Arttu Karvosen ensiaskelista valokuvaajana. Näyttely löytyy Navetan alakerrasta. Museoalueelta löytyy myös riihi esineistöineen sekä navetan vintiltä eteläsavolaisessa mittakaavassa laaja maa- ja metsätalousajokalustokokoelma.

Viime kesänä Mäntyharjun museoalue oli loma-asuntomessujen oheiskohteena. Messukesän aikana alueen talousrakennukset kunnostettiin perinteisiä kunnostusmenetelmiä noudattaen ja alue on nyt mallikelpoisessa kunnossa. Myös kokoelmapuolella tapahtuu: Mäntyharjun kunta sai Museovirastolta 9500 euron avustuksen paikallismuseon kokoelman arvoluokitus- ja kokoelmastrategian tekoon.

Harjoittelu: Peggy Guggenheim Collection

Syksyllä 2010 kirjoitin motivaatiokirjeeseeni seuraavaa:

"History and culture have always been my passion. After several years of studying different disciplines of arts and history I turned my attention to museology. In that area I have found a way to work with my beloved history, but in a living and acting environment. Two internships in local historical museums have confirmed me that after graduation I want to pursue a career in museum management. An internship in a respected international museum like the Peggy Guggenheim Collection would be a significant first step in this direction. My academic studies have yet to provide me with an opportunity to study art history to a degree I have hoped, and to this reason working in an art museum would be a welcome challenge.

The international atmosphere provided by the museum and interns would give a unique chance to extend my professional and social networks outside my home country Finland. Indeed, coming from a country with relatively small size and young academic museological education I look forward to learning from other’s experience and sharing my own knowledge."

Ja voin sanoa seisovani sanojeni takana yhä. Hyvä onkin seistä sillä pääsin ottamaan osaa PGC:n äärettömän mielenkiintoiseen ja kansainvälisesti tunnettuun harjoitteluun upeassa Venetsiassa talvella 2011.

Harjoittelijoiden tehtäviin kuuluivat museon ylläpitämiseen ja asiakaspalveluun liittyvät tehtävät muun muassa seminaarien järjestäminen ja pitäminen, asiakkaiden opastus ja ohjaus sekä museon päivittäiset avoinnapitotehtävät, kuten lippujen myyminen ja salivalvonta. Harjoittelijoiden päivä koostui kahdesta vuorosta. Toisen aikana teimme nelisen tuntia töitä lipunmyynnin ja salinvalvonnan kaltaisissa tehtävissä ja toiset neljä tuntia autoimme museon vakituista henkilökuntaa tai opiskelimme ja sosialisoimme muiden harjoittelijoiden kanssa. Museon työkielenä käytimme englantia, mutta työtehtävät edellyttivät myös italian kielen taitoa.

Niin upeaa ja mielenkiintoista kuin kansainvälisen harjoittelijalaumamme seura olikin nousi itse Venetsia (ja ehkä myös PGC:n erinomaiset kokoelmat Picassoineen, Giacometteineen ja de Kooningeineen) harjoitteluni päätähdeksi. Ei La Serennissimaa voi kovin käytännönläheiseksi kutsua, mutta jotain vastustamattoman lumoavaa sen epäkäytännöllisessä ja rappioituneessakin luonteessa on. Päivittäisestä ruokatunnistakin muodostui elämys kun sen saattoi viettää Henry Mooren ja Marino Marinin välissä. Eikä jokaisen työntekijän taukohuoneen läpi kulje muutamaa Picassoa viikottain!

Pientä kritisoitavaa löytyisi ehkä italian ja englannin natiivipuhujien suosimisesta ylimääräisten projektien osanottajia valittaessa. Onneksi oli itse niin kiireinen kiertäessäni Venetsian laajaa museokenttää ja opiskellessani museonkokoelmia, etten ehtinyt mokomaa surra. Olihan sitä paitsi jo alusta pitäen selvää, etten kovin paljon suomen kieltä pääsisi harjoitteluni aikana hyödyntämään.

Venetsia ja Peggy Guggenheim Collection

Lasilintuja Muranon saarella Faron aseman vieressä.

Ylinnä: Alberto Giacomettin Woman Walking (1936) Peggyn "valtaistuimen" edessä.
 Yllä: Vesielementin hallintaa Carlo Scarpan kynästä. Fondazione Querini Stampalia.
Alla: Peggyn ja lemmikkikoirien haudat ja huvimaja Henry Mooren Working Model for Oval with Points
(1968-69) läpi kuvattuna.
Alinna: Henry Mooren Three Standing Figures (1953) ja Palazzo Venier dei Leoni.

Uusille paaviehdokkaille osoitettu työnhakuilmoitus Piazza dei Santi Giovanni e Paololla.

Ansioluettelo kuvina

Pro gradu-tutkielma

Jokaisen perustutkinto-opiskelijan opiskelu-uran huipentuma lienee pelätty ja välillä parjattukin pro gradu-tutkielma. Oma lempilapseni Clothes-wearing Men. Edward Bulwer-Lytton ja dandykulttuuri 1820- ja 1830-luvuilla valmistui syksyllä 2010. 

 Robert Cruikshank: Monstrosities of 1827. Pro gradu-työni kuvitusta.

Käsittelin tutkimuksessani Britannian historian kiintoisaa historiallista solmukohtaa, niin kutsuttua sijaishallitsijanaikaa (regency). Kyseessä on ajanjakso, jolloin ei vielä eletty viktoriaanisen kulttuurin tiukkojen sääntöjen alla, mutta ei enää Yrjöjen aikaisten sosiaalisten normien mukaan.
Tutkimuskohteenani oli varhainen dandykulttuuri. Aihetta käsittelin kahden päähenkilön kautta: kirjailija Edward George Bulwer-Lytton (1803-1873) ja hänen luomansa romaanihenkilö Pelham samannimisessä romaanissa, joka oli tutkielmani päälähde. Yhtäältä tarkastelin seurapiirien suorastaan pakonomaista tarvetta luoda uutta, erottautua, luoda ja kuluttaa muotia. Toisaalta nostin esiin myös kirjallista kulttuuria ja kaunokirjallisuutta historiantutkimuksen lähteenä. 

Bulwer-Lytton 1820-luvulla. Henry Richard Cookin kaiverrus Alfred Edward Chalonin mukaan noin vuosilta 1830 – 1841. Pro gradu-työni kuvitusta.

Kiireestä huolimatta nautin graduprosessista suunnattomasti ja olin myös lopputulokseen tyytyväinen. Turun yliopiston kulttuurihistorian laitoksella painotetaan seminaarityöskentelyä ja vertaisarviointia, joten graduani käsiteltiin tutkielmaseminaarin lisäksi myös kahdessa teemaseminaarissa. Mielestäni tämä omien ja muiden töiden lukeminen ja arviointi kehittivät valtavasti tieteellistä ajatteluani ja kykyäni ilmaista itseäni ja argumentoida tieteellisesti. Myös yleissivistys kasvoi kohisten päästessämme tutustumaan muiden tutkimusaiheisiin. Loppuvaiheessa olin vielä onnekas saadessani ohjaavan professorin lisäksi toisen teemaseminaarin vetäjän arvokkaat kommentit.

Vaivannäkö palkittiin valmiilla gradulla ja tarkastajien myönteisellä lausunnolla: 

"Närhen tutkimus osoittaa tekijänsä olevan lahjakas nuori tutkija, joka kykenee syvälliseen ja kriittiseen analyysiin. Hänen tutkielmansa on poikkeuksellisen kypsä pro gradu –tutkielma; lisäksi se on myös muodollisesti laadukasta ja viimeisteltyä työtä. Tutkielma on kauttaaltaan harkittu ja syvällisesti pohdittu. Suurella mielihyvällä esitämmekin sen hyväksymistä korkeimmalla arvosanalla, laudaturilla."

Harjoittelu: Forum Marinum

Opintojeni loppuvaiheilla syksyllä 2010 hain palkattomaan harjoitteluun Merikeskus Forum Marinumiin Turun linnan läheisyyteen. Toiveenani oli päästä erityisesti tutustumaan museotietojärjestelmä Musketin käyttöön ja esineen matkaan esimerkiksi mahdollisesti lahjoituksesta kokoelmiin, varastoon ja näyttelyyn.

Asiantuntevan ja avuliaan henkilökunnan opastuksessa sainkin tehdä hyvin monipuolisesti kokoelmatyötä ja tutustua myös näyttelynsuunnitteluprosessiin ja museopedagogiikkaan mm. koululaisryhmien vierailujen suunnittelussa. Järjestin ja inventoin  alustavasti Suomen meripalastusseuran kokoelmalahjoituksen ja inventaariani käytettiin myöhemmin koottaessa uuttaa perusnäyttelyn osaa "Apua merelle. Meripelastuksen historiaa Suomessa". Näyttely on ollut esillä Kruununmakasiinissa 4.5.2011 lähtien.

Kiireiseksihän syksy meni harjoittelussa oppiessa, töitä tehdessä ja pro gradu-tutkielmaa laatiessa. Onneksi sekä työnantajani että Forum Marinumin väki joustivat tarpeen vaatiessa.

Kuvamateriaali Merikeskuksen internet-sivuilta.

Turun yliopiston pohjalainen osakunta ry 80-vuotta

Jokainen opiskelija tietänee, että pelkällä opiskelulla ja työnteolla ei vielä saa päiviä tekemistä täyteen. Itse liityinkin jo varhaisessa vaiheessa sekä Turun yliopiston ainejärjestöön Kritiikki ry:hyn että Turun yliopiston pohjalainen osakunta ry:hyn. Näistä jälkimmäinen täytti vuonna 2009 komiat 80 vuotta. Tapahtuman juhlistamista varten haimme ja saimme apurahaa Etelä-Pohjanmaan kulttuurirahastolta. Apurahan ja talkootöiden voimalla järjestimme juhlanäyttelyn osakunnan historiasta, vuosijuhlat ravintola Julinissa sekä osakuntaviikonloppu syksyllä 2009 yhdessä naapuriosakuntien Savo-Karjalaisen osakunnan ja Satakuntalais-Hämäläisen osakunnan kanssa.

Juhlanäyttely "Vakavista asioista keskusteltiin vakavista; ja kun ilonaika alkoi, oli se välitöntä kuin perhejuhla. Turun yliopiston pohjalainen osakunta 80 vuotta." oli esillä Turun yliopiston päärakennuksen aulassa 16.3.–29.3.2009. Juhlanäyttelyn tarkoituksena oli esitellä TPO:n historiaa ja toimintaa sekä erityisesti sen asemaa olennaisena osana opiskelijakulttuuria lähes koko Turun yliopiston olemassa olon ajan. Kohdeyleisönä toimivat erityisesti nykyiset ja vanhat osakuntalaiset, mutta myös koko ylioppilaskunta sekä vierailijat.

Juhlanäyttelyn sunnittelu tapahtui osana Turun yliopiston museologian oppiaineen Näyttelysuunnittelu-kurssin kurssitehtävää. Arvokkaita neuvoja ja apua saimme oppiaineen tutkijalta Sirkku Pihlmanilta. Laatimamme näyttelysuunnitelma löytyy tästä.



”Mä tykkään, jottaa Pohojalaasen Kerhon tehtävä on entistäki tärkiee. Pohojalaaset on aina ollu etunenäs silloon, kun täs maas on jotaki tosisnansa tärkiää tapahtunut. Ja mä on vissi siitä, jotta jos joskus vielä jotaki tapahtuu, niin siit’ ei oo pohojalaaset kaukana. Mä en tarkoota mitää erinomaasta, mutta sanonpahan vain. Kun tilaasuus tuli.” (Eero Kataja Pohjalaisen Kerhon kokouksessa 10.10.1947)

Kesä 2008 museo-oppaana

Virolahden Bunkkerimuseo koki vuonna 2008 monia uudistuksia kuntauudistuksen vanavedessä ja vetovastuun muuttuessa. Niinpä kesätyöstä museo-oppaana muodostuikin arvattua haastavampi, mutta myös mielenkiintoisempi. Alla kuvatut uudet tilat toivat mukanaan uusia toimintamuotoja ja -vastuuta, joita lähdimme yhdessä Miehikkälän kunnan kulttuuritoimen kanssa purkamaan ja uudelleen rakentamaan. Oli mietittävä uudelleen sisätilojen näyttelyiden ja ulkomuseoalueen opastaminen ja yhteenliittäminen, museovieraan saapuminen museoon ja museokäynnin kulku sekä tarvittavat opasteet, oli pohdittava työvuoroja ja uuden kahvilan käytännön järjestelyitä sekä tietysti omaksuttava nopeasti valtava määrä sota- ja linnoitushistoriaa paikallishistoriasta puhumattakaan.

Kuva: Mika Honkalinna

Äärettömän mielenkiintoisia ja mieleenpainuvia kokemuksia mahtui kesään monta. Paikkakunnan sotaveteraanit pitivät suosittuja "opaspäivystyksiä" viikonloppuisin ja opastivat avuliaasti myös ulkopaikkakuntalaista kesäopasta muun muassa lähimetsien parhaiden marjapaikkojen löytämisessä. Läheisen Haminan reserviupseerikoulun ryhmien vierailut olivat opettavaisia niin asiasisällön kuin käytännönjärjestelyidenkin puolesta. Ja pääsipä nuori opasneitikin kokeilemaan komento- ja äkseeräystaitojaan ryhmänjohtajan avustuksella! Salpakeskuksen muiden oppaiden kanssa tehtyjen korsuretkien avulla tulivat myös lähialueen erityyppiset puolustuslaitteet tutuiksi ja Salpa-aseman valtavat mittasuhteet avautuivat uudella tavalla. Samalla kasvoi arvostus sekä linnoituslaitteiden rakentajia että niitä miehittäneitä sotilaita kohtaan.

Lisätietoa Salpalinjasta:

Salpalinja on noin 1200 kilometrin mittainen, massiivinen puolustuslinja, joka rakennettiin vuosina 1940 - 1941 ja 1944 Suomen itärajan puolustamiseksi. Salpalinja kulkee itärajaamme myötäillen Suomenlahdelta Savukoskelle ja sieltä kenttälinnoitettuna aina Jäämerelle saakka. Vaikka Salpalinjan kestävyyttä ei jouduttu taisteluin testaamaan, vaikutti itärajan vahva linnoittaminen olemassaolollaan aselevon syntymiseen syyskuussa 1944 ja näin Suomen säilymiseen itsenäisenä valtiona.

Salpa-asema on suurelle yleisölle usein hyvin tuntematon käsite. Kyseessä on kuitenkin itsenäisen Suomen tähän saakka mittavin rakennustyö. Salpalinjan linnoitteita löytyy yli 30 kunnan alueelta (luku laskettu ennen viime vuosien kuntauudistuksia). Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven väliselle alueelle sijoitettiin yhtenäiseen puolustusasemaan suurin osa Salpalinjan selkärangan muodostavista teräsbetonikorsuista. Tältä alueelta Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnista löytyy myös Salpakeskukseksi nimetty Salpa-aseman historiaa, merkitystä ja nykytilaa laajimmin esittelevä museoiden joukko.

Salpakeskuksen muodostavat:

• Miehikkälän Salpalinja-museo
• Virolahden Bunkkerimuseo
• Pioneerimuseo
• Salpalinjan perinneyhdistys ry